Päivän voi aloittaa Tackorkin aamiaisella, jossa tarjolla tuoreen leivän ja kahvin lisäksi muun muassa oman tilan munia ja marjoja. Aamiainen katetaan joustavasti aikataulunne mukaisesti.
Lounaaksi voi nauttia esimerkiksi kantarellirisottoa fasaanilla tai vaikka lohikeittoa ja saaristolaisleipää. Kokoustarjoilut toteutetaan toiveidenne mukaisesti. Marja- tai sienipiirakkaa, lohileipiä…
Saariston riistaillallinen ja Gorgon viinitilalta tuodut viinit kruunaavat illan. Miltä kuulostaisi Tackorkin tapaslautanen alkuun, peuran ulkofileetä pääruoaksi ja kuusenkerkkäpannacottaa Tackorkin marjakompotilla jälkiruoaksi?